Vuosisadan rakkaustarina: 70 vuotta yhdessä ollut pariskunta menehtyi vain tunteja toisistaan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Rakkaus on ikuista, ja avioliitot solmitaan ”Kunnes kuolema meidät erottaa” -lupauksen siivittämänä. Nykyisin avioerot ovat yleisempiä kuin koskaan aiemmin, joten todellinen rakkaustarina on ihastuttava poikkeus ja sulattaa sydämet. Nyt sellainen on löytynyt Yhdysvalloista.

Helen ja Kenneth Felumlee pitivät 70 vuoden ajan yhtä ja olivat korviaan myöden rakastuneita. Nyt rakastavaiset ovat siirtyneet ajasta ikuisuuteen niin ikään yhdessä, sillä he menehtyivät vain tunteja toisistaan. Pariskunnan lasten mukaan Helen ja Kenneth pitivät toisiaan kädestä aamiaisella joka päivä 70 vuoden ajan. He eivät myöskään viettäneet yhtään yötä erossa toisistaan.

Ohion osavaltion Nashportissa asunut Helen Felumlee menehtyi 92-vuotiaana 12. huhtikuuta. Hänen 91-vuotias aviomiehensä Kenneth Felumlee menehtyi seuraavana aamuna, Zanesville Times Recorder raportoi. Molemmat mehehtyivät perheensä ympäröimänä. Kenneth menetti toisen jalkansa 2,5 vuotta sitten, kun se amputoitiin. Vaimo toimi miehensä hoitajana siitä saakka.

– Se oli upea poismenojuhla. Hän oli valmis. Hän ei vain halunnut jättää vaimoaan tänne yksin. Tiesimme, että kun toinen menee, niin toinen menee perässä. Halusimme heidän menevän yhdessä, ja niin tapahtui, pariskunnan lapset kertoivat lehdelle.