Hipsterien unelma-asu julkistettiin

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Aikuisten potkupukuja muistuttavat oloasut jyräsivät suomalaisten tietoisuuteen Big Brother -televisiosarjan kautta muutama vuosi sitten. Alkuhuuman jälkeen ne ovat hävinneet lähes kokonaan katukuvasta, ja ihmiset ovat ymmärtäneet pitää niitä vain kotona.

Nyt tilanteeseen on tulossa muutos, sillä muotisuunnittelija Borre Akkersdijk on loihtinut aikuisille tarkoitetun oloasun, joka on varustettu nykyteknologian mukaisesti langattamolla internetiyhteydellä. Mies on kuluttanut projektinsa kanssa runsaasti aikaa ja lopputulos on syntynyt 3D-neulontakoneella.

Akkersdijk on tehnyt kaksi prototyyppiä, joista kumpikin on varustettu WiFillä, GPS:llä ja Bluetoothilla. Tuotantokustannukset ovat kuitenkin Buzzfeedin mukaan toistaiseksi niin korkeat, että pukua ei tulla näkemään vaatekauppojen hyllyillä vielä pitkään aikaan. Idea ei sinänsä ole uusi, kerroimmehan taannoin vauvojen älypotkupuvusta, joka on varustettu itkuhälyttimellä ja sykemittarilla.