Ihanan kallista! Ravintolalasku 1 450 euroa per henkilö

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Ökyrikkaiden maailmassa kaikki alle neljänumeroiset summat ovat pikkurahoja, kun taas tavalliset ihmiset haaveilevat näkevänsä joskus tilillään useamman tonnin kerrallaan. Nyt maailman kalleimman ravintolan titteli lähtee monien yllätykseksi muualle kuin ruhtinaallisen elämäntyylin Monacoon.

Ibizalla sijaitsevan Hard Rock Hotel -majoitusliikeen ravintola SubliMotion saa nyt kunnian olla maailman kallein ravintola, sillä paikan kokeellinen ja kuliranistinen keittiö saattaa maksaa yhdelle asiakkaalle illan päätteeksi peräti 1.450 euroa. Kyseessä ei kuitenkaan ole tavallinen ja hieman ylellisempi ravintola, sillä paikan ylkonäkö muistuttaa enemmän avaruusalusta kuin perinteistä illallispaikkaa.

Valoshowlla varustettu ravintola hivelee makunystyröiden lisäksi näköhermojen päitä. Jokaiselle asiakkaalle aukeaa yksilöllinen mahdollisuus saada osansa upeasta valonäytelmästä ja ravintolaan mahtuu kerrallaan 12 asiakasta. Ruokalista ja ravintolan idea ovat kokki Paco Ronceron käsialaa.