Elokuva-arvostelussa X-Men: Days of the Future Past

Elokuvat · Tim Isokivi

Marvel-yhtiön luomiin X-Men -sarjakuviin perustuvia elokuvia on tuotettu tasaiseen tahtiin ja vaihtelevalla menestyksellä jo vuodesta 2000 saakka. Nyt ensi-iltansa saa jo seitsemäs mutanttiseikkailu. Tällä kertaa ohjaajaksi on palannut kaksi ensimmäistä elokuvaa työstänyt Bryan Singer.

Vuonna 2023 eletään synkkiä aikoja. Mutanttien tuhoksi luodut Vahti-robotit ovat mutanttikannan supistamisen lisäksi onnistuneet tuhoamaan myös suuren osan ihmiskunnasta. Viimeisenä keinona Vahtien pysäyttämiseksi jäljellä olevat Ryhmä X:n jäsenet lähettävät Wolverinen ajassa taaksepäin 70-luvulle muuttaakseen historian kulkua. Tehtävä osoittautuu vaikeaksi, sillä maailmalta piilottelevien mutanttien välit rakoilivat pahasti, ja muutenkin maailma on myllerrysten keskellä.

X-Men: Days of the Future Past Marvelin X-Men -sarjakuvissa 80-luvulla ilmestyneeseen tarinaan. Eeppisiä mittasuhteita saava tarina lukeutuu rakastetuimpiin X-Men -seikkailuihin. Kertomuksen suuren skaalan vuoksi sen sovittaminen valkonkankaalle vaikutti kuitenkin riskialttiilta suunnitelmalta.

Onneksi elokuva kuitenkin ylittää odotukset mallikkaasti. Edellinen X-Men-maailmaan sijoittuva elokuva, Wolverine, jäi varsin kehnoksi yritelmäksi. X-Men: Days of the Future Past sen sijaan sijoittuu samoille linjoille elokuvasarjan parhaiden osien, X-Men 2:n ja X-Men: First Classin kanssa. Voisi jopa sanoa, että uusin elokuva yhdistelee onnistuneesti kummankin parhaita puolia.

Yksi suurimmista tuoreeseen elokuvaan kohdistuneista peloista oli se, miten kahdella eri aikatasolla ja kymmeniä mutanttihahmoja yhdistelevä elokuva oikein pysyisi kasassa. Ohjaaja Bryan Singer on kuitenkin selkeästi skarpannut muutaman heikomman tekeleen jälkeen, ja on jälleen kuin kotonaan mutanttien maailmassa.

X-Men: Days of the Future Pastin selkeä päähenkilö on jälleen kerran ehkä tunnetuin mutantti, Hugh Jackmanin esittämä Wolverine. Onneksi kuitenkin myös esimerkiksi Jennifer Lawrencen esittämällä Mystikolla on tällä kertaa muutakin virkaa, kuin siniseksi maalatun, kieltämättä näyttävän vartalon esitteleminen. James McAvoy ja Michael Fassbender tuovat nuorina Charles Xavierina ja Magnetona hahmoihin mukavasti särmää, eivätkä missään nimessä kalpene hahmojen vanhoja versioita esittävien Patrick Stewartin ja Ian McKellenin rinnalla.

Klassisten X-Men-seikkailujen ohella paikoitellen kaksi ensimmäistä Terminator-elokuvaa ja Watchmen-sarjakuvan mieleen tuova X-Men: Days of the Future Past on A-luokan supersankariseikkailu. Elokuva ei juurikaan kalpene esimerkiksi Yön Ritarin ja Avengersin rinnalla. X-Men: Days of the Future Past -elokuvaa voisi mahdollisesti kutsua jopa tähän mennessä parhaaksi X-Men-valkokangasseikkailuksi.

Lajityyppi: Toiminta, seikkailu, fantasia, sci-fi



Ohjaaja: Bryan Singer



Pääosissa: Jennifer Lawrence, James McAvoy, Michael Fassbender, Halle Berry, Ellen Page, Anna Paquin, Peter Dinklage, Ian McKellen, Patrick Stewart, Nicholas Hoult, Hugh Jackman



Ensi-ilta: 23.5.2014



Kesto: 2h 12 min



Ikäraja: 12

Pisteet: 4/5