Ruotsalaiskaupunki suunnittelee kotiläksyjen kieltämistä

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kotiläksyjen tarpeellisuudesta ja hyödystä on kiistelty viime vuosina. Osa väittää, että lapsille olisi hyödyllisempää harrastaa koulun jälkeen vaikkapa ohjattua liikuntaa kuin viettää aikaansa nenä kirjassa kiinni. Taannoin julkaistun australialaistutkimuksen mukaan kotitehtävistä on jonkinlaista hyötyä vasta yli 10-vuotiaille lapsille.

Nyt ruotsalaisen Hallstahammarin kaupungin vasemmistoedustajat ovat ehdottaneet kaupunginvaltuuston kokouksessa, että kaupungin kouluissa kiellettäisiin läksyjen antaminen kokonaan. Heidän mukaansa opettajien tulisi opettaa kaikki tarpeellinen tieto koulupäivän aikana, jotta lapset voisivat pyhittää vapaa-aikansa muulle kuin kotitehtävien tekemiselle.

Naapurimaamme on tunnettu jo ennen tätä ehdotusta vapaasta opetustyylistään. Kaikki kaupunginvaltuutetut eivät ole puoltaneet ehdotusta, koska se on ristiriidassa opetuslain kanssa. Kotiläksyistä lienee eniten hyötyä silloin, kun lapsi kertaa tunneilla oppimaansa monipuolisten tehtävien ja tosielämän esimerkkien avulla.

Parhaimmillaan kotitehtävät ovat miellyttäviä opetukseen liittyviä tehtäviä, eikä pakon edessä väännettäviä läksyjä. Lasten tulisi tehdä lisätehtäviä sellaisen henkilön seurassa, joka tietää opetusaineesta ja osaa vastata aiheeseen liittyviin kysymyksiin. Siksi läksyjen tekeminen ja omatoiminen oppiminen olisi joidenkin mielestä hyvä suorittaa koulussa ennen kotiin pääsemistä ja vapaa-ajan aloittamsta.