Breaking Bad -figuuri lähetettiin avaruuteen – katso video

Viihdeuutiset · Stara.fi

Verkossa julkaistaan vuosittain jonkin verran videoita, joissa ihmiset ovat lähettäneet mitä erikosempia esineitä avaruuden rajamaille esimerkiksi sääpalloon kiinnitettynä. Aitoon avaruuteen saakka viritelmät eivät ole nousseet, mutta yleensä 20 – 30 kilometrin korkeuteen kuitenkin.

YouTube
YouTube

Nyt avaruuteen on lähetetty myös huippusuositun Breaking Bad -televisiosarjan päähahmo Walter Whitea esittävä figuuri. Tuttuun tapaan mukana oli myös GPS-laite ja videokamera, joka ikuisti nousun videolle. Whiten figuuri onnistui nousemaan peräti 26 kilometrin korkeuteen, josta maapallon kaareutuminen oli jo selvästi havaittavissa.