Mies tatuoi itsensä Homer Simpsoneilla – pääsi Guinnessin ennätystenkirjaan

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Simpsonit-animaatiosarja on jatkunut Yhdysvalloissa jo 24 vuoden ajan, mikä tekee siitä kaikkien aikojen pisimpään jatkuneen amerikkalaisen sitcom-sarjan. Sanomattakin on selvää, että pitkään jatkuneella sarjalla on laaja ja omistautunut fanikuntansa.

Yksi sarjan superfaneista on 27-vuotias uusiseelantilainen Lee Weir. Mies päätyi taannoin Guinnessin ennätysten kirjaan, sillä hänellä on tiettävästi eniten samaa piirroshahmoa kuvaavia tatuointeja koko maailmassa. Weirillä on jopa 41 erilaista Homer Simpson -tatuointia.

Guinnessin mukaan Homer nähdään miehen iholla esimerkiksi viikatemiehenä, donitsina ja Hulk-hahmona. Jokseenkin ironisesti Lee Weir kertoo Simpsonit-innostuksensa lähteneen siitä, että miehen vanhemmat kielsivät sarjan katsomisen pojaltaan tämän ollessa lapsi. Mies myös lopetti alkoholin käytön säästääkseen rahaa tatuointejaan varten. Tähän Duff-olueen mieltynyt Homer Simpson tuskin kykenisi itse.