Linja-autossa odotti uskomaton näky – tallentui onneksi valokuvaan

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kerroimme äskettäin perheenisästä, joka yllätti taannoin kaksi kettua ilakoimasta perheen trampoliinilla Etelä-Suomessa. Metsän eläimistä saattaa toisinaan kuoriutua varsinaisia city-lajeja, ja tuoreessa muistissa ovat kaupunkeihin kotiutuneet kanit ja huuhkajat.

Harvoin eläimet kuitenkaan uskaltautuvat rakennusten sisälle. Pohjois-Amerikassa ollaan totuttu näkemään villieläimiä kotien pihoilla ja puutarhoissa. Yleisimmin uutisoidaan talojen ympäristöissä hiippailevista karhuista, mutta nyt kaupunkiin eksyi mukavuudenhaluinen kettu. Kanadan Ottawassa koettiin hauska hetki, kun tallissa olleesta bussista löydettiin pehmeän istuimen päällä nukkunut kettu.

Työntekijä yllätti ketun koisaamasta. Linja-auton ovet olivat olleet avoinna ja kettu oli päässyt rauhalliseen ajoneuvoon yön aikana. Onkohan kettu tehnyt samaa ennenkin ilman, että on jäänyt siitä kiinni? Suloisen eläimen kuva päätyi myös uutisiin ja Twitteriin.