Koko-kissa rakastaa omistajansa pianonsoittoa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kissan omistajat tietävät kuinka vaikeaa omiin askareisiin keskittyminen on joskus karvaisen ystävän seurassa. Kissoilla on paha taipumus hypätä esimerkiksi näppäimistön tai pianon koskettimien päälle juuri silloin, kun omistaja on uppoutunut harrastuksensa pariin.

YouTube
YouTube

Tuoreella Youtube-videolla tavattava Koko-kissa on toista maata. Se seuraa mielellään läheltä omistajansa pianonsoittoa, mutta ei tee sitä hänen onnekseen soittimen koskettimien päältä käsin.

Videon lataajan mukaan Koko rakastaa seurata hänen soittamistaan, ja kertoo River Flows in You -kappaleen olevan kissan suosikki. Koko tuntuu myös olevan erittäin kiinnostunut avonaisen pianon sisällä tapahtuvista asioista – oletettavasti koskettimia painaessa liikkuvista osista ja värähtelevistä kielistä.