Sikamainen pysäköinti kostettiin näyttävästi

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Jokaisen autoilijan tulisi opetella parkkeeraamaan ajoneuvonsa siten, että he jättävät myös muille tilaa, eivätkä esimerkiksi vie kahta ruutua kerallaan. Vapaat parkkipaikat aiheuttavat etenkin tiheään asutuilla alueilla jatkuvaa vääntöä siitä, kuka ehtii ensimmäisenä ruutuun. Pysäköinti aiheuttaa joskus myös raivoa.

YouTube
YouTube

Nyt uutisissa on kerrottu parkkeeraukseen liittyvästä vandalismista, jossa tien varteen pysäköidyn auton kylkeen oli kirjoitettu mustalla maalilla kissan kokoisin kirjaimin: Opettele parkkeeraamaan, mäntti. Valvontakameroiden mukaan tekijäksi osoittautui kävellen liikkeellä ollut mies, joka oli töhrinyt myös toista autoa muutaman korttelin päässä, CBS New York raportoi. Tapaus sattui Queensin kaupunginosassa.

Parkkipaikkakäyttäytyminen voi nostattaa kiukkuisia tuntemuksia etenkin silloin, jos joku vie liikaa tilaa ajoneuvollaan. Yksityisautoilun väheneminen olisi yksi keino hillitä ongelmaa, muuten kaupungit joutuvat lisäämään parkkipaikkoja kalliille kaupunkitonteille.

PS: Lue lisää autoista Jokamies.fi -verkkolehdestä.