Madonna on jälleen sinkku – jätti puolta nuoremman poikaystävänsä

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Äskettäin 56-vuotiassyntymäpäiviään huippumalli Kate Mossin seurassa juhlinut Madonna on jälleen sinkku. Vasta hiljattain viihdemediat kertoivat hänen 26-vuotiaan poikaystävänsä Timor Steffensin olevan erityisen kiinnostunut vanhemmista naisista. Madonna ei kuitenkaan häntä enää huoli.

Madonnan ja Timorin kerrotaan ajautuneen erilleen jo alkukuusta, kun he viettivät koko perheen voimin lomaa Etelä-Ranskassa. Us Weeklyn mukaan Madonna oli pyytänyt Timoria pakkaamaan tavaransa ja lähtemään pois loma-asunnosta. Vaikka heidän kohdallaan puhutaan erosta, väittää osa ettei pari edes seurustellut virallisesti.

Parilla oli 30 vuoden ikäero. Timor myönsi aiemmin pitävänsä vanhemmista naisista, koska ne muistuttavat häntä hänen äidistään. Hänen äitinsä oli miehen mukaan suuri ja itsenäinen taistelija. Timorilla on aina ollut vanhempia tyttöystäviä, joilta hän on kertomansa mukaan oppinut paljon.

Madonnalla on kolme lasta, 17-vuotias Loudres, 13-vuotias Rocco ja kahdeksanvuotias Mercy. Nainen lähentyi tanssija Timor Steffenssin kanssa tänä keväänä, ja äskettäin rakastajan kerrottiin olevan hyvää pataa etenkin Madonnan lasten kanssa. Ihmekös tuo, sillä lapsilla oli miehen kanssa vähemmän ikäeroa kuin Madonnalla.