Isä ”varasti” poikansa korvan ja nenän – itkuhan siinä tuli

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Pienten lasten kanssa on monessa perheessä leikitty leikkiä, jossa aikuinen esittää varastavansa sormiensa väliin pienokaisen nenän. Jotkut lapset menevät tähän temppuun lankaan aivan täysin.

YouTube
YouTube

Samalla tavalla on nyt käynyt nuorelle pojalle, jonka isä innostui leikkimään tätä kyseistä leikkiä äidin kuvatessa kaiken videolle. Jesse Fulcher esittää ensin nuorelle pojalleen varastavansa tämän korvan. Pikkumies alkaa heti itkemään järkyttyneenä. Suru hälvenee kuitenkin heti, kun korva palautetaan oikealle paikalleen.

Järkytyksestään huolimatta poika haluaa, että myös hänen nenänsä ”varastetaan”. Taas tilanne päättyy siihen, että lapsi itkee surkeana. Äiti Madison ei voi kameran takana olla hieman nauramatta lapsensa lohduttomuudelle.