Maailman kallein penthouse-asunto Monacoon – tämän saa 300 miljoonalla eurolla

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kiinteistöjen ja asuntojen hinnat ovat alituisessa aaltoliikkeessä, mutta keskimäärin ne ovat pitkällä aikajaksolla yleensä nousussa. Maailman maailman kalleimmat asunnot ovat jo pitkään löytyneet Yhdysvalloista, mutta nyt Monaco nostaa itsensä kertaheitolla listan kärkeen.

Monacossa on tulossa myyntiin ”ultra-exclusiiviseksi” nimitetty Tour Odeon -tuplapilvenpiirtäjän penthouse, jollaista ei ole aiemmin nähty. Se nousee kirkkaasti maailman kalleimmaksi asunnoksi, sillä ensi vuonna myyntiin tulevan asunnon hintapyyntö on 300 miljoonaa euroa.

Asunnossa on 3.300 neliötä viidessä kerroksessa, ja se sisältää muun muassa oman vesiliukumäen, joka yhdistää kahdessa eri kerroksessa olevat tanssilattiat toisiinsa. Luonnollisesti pilvenpiirtäjän katolla on myös suurikokoinen uima-allas. Yhteensä Tour Odeon sisältää 70 luksusasuntoa kaikkine palveluineen ja yksityiskuljettajineen.