ALS-jäävesihaasteiden synkkä tausta – karmaisevia eläinkokeita?

Viihdeuutiset · Stara.fi

Sadat julkisuuden henkilöt ja tuhannet tavalliset kansalaiset ovat erityisesti Yhdysvalloissa osallistuneet viime päivinä nopeasti levinneeseen jäävesihaasteeseen, jolla on kerätty varoja ALS-sairauden tutkimiseen. Nyt kampanjan taustalta on paljastunut synkkiä asioita.

Maailman tunnetuimpiin lukeutuvan eläinsuojelujärjestö PETA:n keulahahmona toimiva Pamela Anderson on nyt kieltäytynyt ottamasta jäävesihaastetta vastaan, ja julkaisi sen sijaan Facebookissa pysäyttävän viestin ALS-tutkimuksen taustoista.

Hänen mukaansa tutkimuksissa hiirten päähän porataan reikiä, joiden kautta eläimet sairastutetaan tautiin. Sen jälkeen eläimet pakotetaan juoksemaan juoksupyörissä kunnes lopulta kuolevat uupumukseen. Apinat sairastutetaan ruiskuttamalla kemikaaleja aivoihin ja selkärankaan, minkä jälkeen ne tapetaan ja tutkitaan.

ALS Association on kiistänyt väitteet eläinten kiduttamisesta, mutta vahvisti ALS-sairauden tutkimusten edistyneen jyrsijöiden käyttämisellä. Lisäksi järjestö kertoi yrittävänsä jatkossa vähentää koe-eläinten käyttämistä ja mahdollistavansa sen, että rahalahjoitusten antajat voivat halutessaan ohjata rahat johonkin tutkimuksen tiettyyn osa-alueeseen.