Isac Elliot kiertueelle Suomeen ja Pohjoismaihin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Huippusuosittu suomalainen poptähti Isac Elliot lähtee kiertueelle marraskuussa. Save A Girl Tour -kiertue sisältää 13 konserttia Suomessa ja Pohjoismaissa. Turnee käynnistyy Helsingin Circuksesta 23. marraskuuta ja päättyy joulukuussa Norjan Bergeniin.

Isac on esiintymisten lomassa viettänyt suurimman osan kesästä eri studioissa Helsingissä, Tukholmassa ja Los Angelesissa äänittäen marraskuussa julkaistavan kakkosalbuminsa lauluraitoja. Levyn tuotantotiimiin kuuluu muun muassa hittituottaja RedOne, jonka säveltämä ja tuottama ensisingle ja video Baby I julkaistiin kesällä.

Isac Elliot voitti äskettäin YleX:n äänestyksen vuoden parhaasta musiikkiin liittyvästä kotimaisesta netti-ilmiöstä. Äänestykseen tuli yhteensä 12.234 ääntä, joista Elliot sai 5.039 kappaletta, eli 41 prosenttia. Isac riemastuttaa suomalaiseja fanejaan seuraavan kerran 17. syyskuuta esiintymällä televisioidussa Elämä lapselle-konsertissa Helsingin Hartwall Areenalla.

Kiertueen päivämäärät:

23.11 Helsinki, The Circus

27.11. Tampere, Pakkahuone

28.11. Kuopio, Pohjantien koulu

29.11. Oulu, Superpark

30.11. Seinäjoki, Rytmikorjaamo

5.12. Malmö, Kulturbolaget

6.12. Tukholma, Fryshuset

7.12. Göteborg, Trädgår’n

12.12. Stavanger, DnB Arena

13.12. Oslo, Oslo Spektrum

14.12. Bergen, Grieghallen