Vanhainkodin parkkipaikalla tyrmistyttävä näky – seksiä patjan kanssa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kummallisten seksiseikkailujen uutiskirjo kasvoi jälleen yhdellä 52-vuotiaalla veijarilla, joka jäi kiinni touhuistaan rysän päältä ja kesken ilottelun. Himoillensa vallan antanut mies oli nähnyt vaivaa tyydytystä saadakseen, sillä hän oli raahannut seksivälineistön pohjoisirlantilaisen vanhustentalon parkkipaikalle.

Martin Gregory Coll oli tuonut paikalle kannettavan DVD-soittimen ja patjan. Mies oli asettunut patjalle makuulleen ja pannut sen jälkeen pyörimään soittimestaan aikuisviihde-elokuvan. Tapahtumapaikkana toiminut vanhustentalon parkkipaikka kaikui pornon äänistä ja mies suoritti patjan kanssa seksiä simuloivia liikkeitä housut nilkoissa.

Aamuviideltä suoritettu akti päättyi poliisien tultua paikalle. Vaikka vanhustentalon asukkaat olivat heränneet ääniin, eivät he halunneet antaa asiasta lausuntoaan poliiseille. Pian selvisi, että patjan kanssa sekstailleella miehellä on kontollaan jo 72 aiempaa rikosta ja mies istuu parhaillaan tutkintavankeudessa, Mirror-lehti raportoi.