Teresa suuntasi rannalle – nautiskeli rantavedessä bikineissä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Yhdysvalloissa julkkikset ajautuvat usein tekemisiin virkavallan kanssa, ja ajoittain joku tähdistä joutuu myös vankilaan. Joskus julkkikset välttävät vankilan, ja niin kävi myös The Real Housewives -sarjan tähdelle, joka selvisi taannoin ilman 30 vuoden vankilatuomiota.

Nyt Teresa on nauttinut vapaudestaan viettämällä aurinkoista vapaapäivää uimarannalla, jossa hänet kuvattiin pulikoimassa rantavedessä.

Teresa Giudice oli syytteiden mukaan huijannut aviomiehineen useita pankkeja vuodesta 2001 vuoteen 2008 saakka. Lisäksi pariskunnan väitettiin syyllistyneen petoksiin ja veronkiertoon. Pariskuntaa uhkasi peräti 30 vuoden linnatuomio. Kaikki syytteet kuitenkin lopulta hylättiin. Giudice paljasti taannoin, että hän uskoi miehensä ottavan kaikki syytteet niskoilleen, jotta nainen pystyisi jatkamaan elämäänsä vapaalla jalalla.

Giudice ei ole tullut vielä kovinkaan tunnetuksi suomalaisten televisiokatsojien keskuudessa, mutta Yhdysvalloissa hänet on nähty jo useissa realitysarjoissa, kuten Donald Trumpin Diili-ohjelman julkkisversiossa. Giudicella on aviomiehensä kanssa neljä tytärtä.