Rajua pilaa! Hämähäkkiasuun puettu koira sai ihmiset suunniltaan

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Hämähäkkikammo on yksi yleisimmistä fobioista, ja siitä kärsii noin 3-6 prosenttia väestöstä. Siinä vaiheessa kun pimeällä kadulla kävelee vastaan koiran kokoinen hämähäkki, ei tarvitse kärsiä edes araknofobiasta pelästyäkseen kuollakseen.

YouTube
YouTube

Edellä mainitun kaltaisia tilanteita nähdään onneksi vain kauhuelokuvissa. Koiramedia Kuono kertoo kuinka Youtube-piloihin erikoistunut SA Wardega -ryhmä on päättänyt kokeilla, miten ihmiset reagoivat tosielämässä törmätessään jättiläismäiseen mutanttiötökkään. Temppu toteutettiin lähes naurettavan yksinkertaisella tavalla: Pukemalla tavallinen koira hämähäkkipukuun.

Valoisissa olosuhteissa otuksen tunnistaisi varmasti nopeasti koiraksi, mutta videolla pahaa-aavistamattomat uhrit törmäävät hirviöön jo valmiiksi kuumottavissa olosuhteissa. Tempun tehokkuutta on lisätty erilaisten rekvisiittojen, kuten irtoraajojen ja hämähäkinverkkoa muistuttavan narun avulla.