Arttu Wiskari paljasti Sirpa-hitin taustat: ”Pikkukaveri meni totaalisen sekaisin”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suosittu suomalainen laulajatähti Arttu Wiskari on parhaillaan yksi radioiden soitetuimpia tähtiä, sillä hänen uusin Sirpa-kappaleensa on noussut hitiksi. Pitkästä aikaa kappaleessa kuullaan suomalaisesta musiikista vuosia sitten kadonnutta tarinankerrontaa, ja se vetoaa kuulijoihin.

arttuwiskari14092014

Nyt Arttu kertoo Blogbookin blogissaan Sirpa-kappaleensa taustat. Hän muun muassa paljastaa, että kappale oli jäädä kokonaan levyttämättä ja kertoo mistä kappaleen tarinaan ilmestyi kohta, jossa päästetään mäyräkoira luontoon.

– Sirpa-kappaleen alkupamaus tuli lokakuussa 2012, jolloin pianistimme Jannen mäyräkoiran pentu näki ensimmäistä kertaa lunta. Pikkukaveri meni totaalisen sekaisin onnesta ja piehtaroi sentin paksuisessa lumikerroksessa kuin viimeistä päivää, eikä olisi millään halunnut tulla pihalta kotiin. Päähän pulpahti outo ajatus kuinka kauan pieni mäyräkoira selviäisi näissä olosuhteissa jos jättäisin sen ulos? Wiskari pohtii blogissaan.

Lue Sirpa-kappaleen koko tarina tästä.