Mila Kunis paljasti – viihtyy alastomana

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Näyttelijäpariskunta Mila Kunis ja Ashton Kutcher tutustuivat tosiinsa jo 15 vuotta sitten 70′s Show -sarjassa. Näyttelijäpariskunta odottaa parhaillaan ensimmäistä lastaan, ja heidän odotetaan myös astelevan vihille lähitulevaisuudessa.

Nyt Mila Kunis on tehnyt paljastuksen, joka kiinnostanee varsinkin hänen miespuolisia fanejaan. Näyttelijättären kerrotaan viihtyvän raskautensa aikana parhaiten alasti, ja viettääkin runsaasti aikaa kotonaan vailla rihmankiertämää. OK!-lehden mukaan Ashton Kutcherilla ei ole juurikaan valitettavaa asiasta.

Kutcherin ja Kunisin tarina on kuin suoraan rakkauselokuvasta. Aston oli aikoinaan Milan ensisuudelma, kun he antoivat toisilleen pusun 70′s Show -sarjan kuvauksissa. Taannoin pariskunnan uutisoitiin suunnittelevan Iso-Britanniassa pidettäviä häitä. Komistusnäyttelijä on jo ostanut rakkaalleen paikan Richard Bransonin Virgin Galactic -avaruuslennolta häälahjaksi. Ennen suhdettaan Mila Kunisiin Ashton Kutcher ehti olla kuusi vuotta naimisissa Demi Mooren kanssa.