Krapulainen Miley Cyrus jakoi kylpykuvansa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Laulajatar Miley Cyrus tunnetaan rohkeasta esiintymistyylistään, ja hän on ehtinyt uransa aikana herättää monenlaista kohua. Taannoin hän nousi otsikoihin pyyhittyään Monterreyn konsertissa takapuoltaan Meksikon lipulla. Tapauksesta käynnistettiin poliisitutkinta.

Nyt Miley Cyrus on puolestaan jatkanut tutuilla linjoillaan, ja jakanut Instagram-tilillään rohkeaa kuvamateriaalia. Topless-otoksessa laulajatar peittää rintansa käsillään, ja hänen meikkinsä ovat levinneet. Rio De Janeirossa esiintynyt Miley julkaisi aikaisemmin samana päivänä selfien, jonka kuvatekstissä hän kiittelee yleisöään mutta valittelee krapulaansa.

Miley Cyrus vertasi taannoin twerkkaamista 1950-luvulla maailmaa villineen Elvis Presleyn suorittamaan lannetanssiin. Hänen mukaansa Elvis teki täsmälleen samaa kuin hän, vaikka ei pukeutunutkaan yhtä paljastaviin asuihin kuin villistä esiintymistyylistään tunnettu entinen Disneyn teinitähti.