DJ-suomenmestarit kouluttivat nuoria Tampereella

Viihdeuutiset · Stara.fi

DJ-alan koulutusta on järjestetty Suomessa jo 80-luvulta saakka, ja viime vuosina innostus on vain lisääntynyt DJ-tuottajien sivuuttaessa kansansuosiossa perinteiset artistit ja yhtyeet. Viikonloppuna Tampereella järjestettiin SM-tason DJ-koulutus, jonka isäntinä toimi kolme alan suomenmestaria.

Kuva: SKM Foto, Sami Hakala
Kuva: SKM Photo, Sami Hakala

– Usein nuoremmat ja aloittelevat tiskijukat kyselevät erinäisiä vinkkejä uralleen, ja tällainen kurssi on hieno mahdollisuus antaa kerralla enemmän. Erityisen tästä kurssista tekee se, että sain alan huippumiehiä mukaan kertomaan asioista ja opastamaan DJ-hommien saloihin, kolminkertainen DJ-suomenmestari SAMPL kertoi Staralle.

DJ-kurssi järjestettiin eilen tamperelaisessa Fat Lady -yökerhossa. Koulutuspäivän aikana keskusteltiin kaikesta alaan liittyvästä, vastailtiin kysymyksiin sekä syvennyttiin DJ-työn tekniseen puoleen pienemmissä ryhmissä. Kurssille valittiin hakemusten perusteella 30 henkilöä. Suunnitelmissa on järjestää jatkossa enemmänkin alan kursseja. Kouluttajina olivat DJ SAMPL sekä DJ Spinny ja DJ AJ Nuora sekä Radio NRJ:stä tuttu DJ Dosse. Seuraava kurssi pyritään järjestämään keväällä 2015.