The Walking Dead -tähti on oikea sankari – pelasti peiteoperaatiossa 55 ihmiskaupan uhria

Viihdeuutiset · Annika Kela

Suositusta The Walking Dead -sarjasta tunnettu näyttelijätär Laurie Holden on muutakin kuin televisiotähti. Näyttelijätär on myös ihmisoikeusaktivisti, joka on jo vuosien ajan ollut mukana ihmisoikeuksiin liittyvässä toiminnassa.

Nyt on selvinnyt, että nainen on ollut mukana ihmiskauppaa koskevassa peiteoperaatiossa, jonka seuraksena 55 ihmistä pelastettiin. Holden käytti näyttelijäntaitojaan hyväkseen ja värväytyi peitetehtävään, jota johti entinen CIA-agentti Tim Ballard.

Operaatioon kuuluvien ihmisten tehtävänä oli soluttautua joukkoon, jossa epäillyt ihmiskauppaajat toimivat. Kun todisteita kerättiin tarpeeksi, soluttautujat järjestivät juhlat jonne kaikki ihmiskaupparingin rikolliset kutsuttiin. Juhlissa käytiin kauppaa nuorista naisista, joista moni oli vielä alaikäisiä.

Kun kaupankäyntiä koskevat tapahtumat oli kuvattu videolle, ryntäsivät poliisit paikalle pidättämään rikolliset. Yhteensä 55 naista, jotka oli pakotettu prostituutioon, onnistuttiin paikantamaan ja pelastamaan. Peiteoperaatio oli menestys, vaikka sillä saatiin kiinni vain pieni osa ihmiskauppaan sekaantuneita. Soluttautuminen rikollispiiriin vaati Holdenilta rohkeutta ja nainen voi olla ylpeä saavutuksestaan.