Hämähäkin valtava saalis – söi liskon elävältä

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Monet ihmiset luulevat, että kaikki lintuhämähäkit ovat hengenvaarallisia. Todellisuudessa niiden myrkyn tehtävänä on ainoastaan halvaannuttaa saalis ja edesauttaa ruoan sulamista elimistössä. Osa aasialaisista lajeista on vaarallisempia, mutta pääasiassa niiden purema vastaa ampiaisenpistoa.

YouTube
YouTube

Nyt eräs aasialainen hämähäkki nautiskelee videolla iltaruoaksi liskoa. Lisko on vielä hengissä, mutta karvajalkainen hämähäkkiyksilö on jo aloittanut sen syömisen. Suurin osa lintuhämähäkeistä käyttää ravinnokseen kaikkia saatavilla olevia eläimiä aina pikkujyrsijöistä matelijoihin, joten videolla nähty liskoateria ei ole sinänsä harvinainen.

Sitäkin mielenkiintoisempaa on päästä todistamaan luonnon raakaa kiertokulkua lähietäisyydeltä. Kerroimme äskettäin koiranpennun kokoisesta goljatinlintuhämähäkistä. Goljatinlintuhämähäkki on maailman suurin tunnettu hämähäkkilaji. Lajin edustajat voivat kasvaa jalkojensa väleiltä jopa 30 senttimetrin kokoiseksi.