One Direction Staralle vuonna 2011: ”Toivottavasti pääsemme Suomeen ensi vuonna”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailman suosituin poikabändi One Direction -yhtye nousi vuonna 2011 teinityttöjen suursuosikiksi ympäri maailmaa. Yhtye sai myös Suomessa nopeasti valtavan suosion, vaikka se ei ollut julkaissut täällä yhtään kappaletta tai levyä. Stara soitti Zayn Malikille marraskuussa 2011 ja tiedusteli koska yhtye pääsee esiintymään Suomessa.

Zayn Malik kertoi Staran haastattelussa toivovansa, että yhtye pääsisi vierailemaan Suomessa vuonna 2012, mutta toisin kävi. Yhtyeen jättimenestys muualla täytti kalenterin, mutta tänään fanien vuosien odotus palkittiin. Yhtye nimittäin saapuu Suomeen 27. kesäkuuta 2015, kun se esiintyy Helsingin Olympiastadionilla.

Kuuntele Zayn Malikin haastattelu kokonaisuudessaan tästä!

One Direction -yhtye perustettiin aikoinaan X Factor -ohjelmassa, kun viisi nuorta miestä ei yksinään menestynyt kisassa. Heitä pyydettiin perustamaan bändi, ja sen jälkeen menestystä on tullut roppakaupalla. Yhtyeen ensimmäinen single What Makes You Beautiful nousi suoraan brittilistan ykköskeksi ja esikoisalbumi Up All Night julkaistaan marraskuussa.