Pieni elefantti pelastettiin kaivosta – strutsiystävät pitävät seuraa

Viihdeuutiset · Annika Kela

Epäonninen elefantin poikanen oli pudonnut kaivoon Keniassa. Norsun pelastamiseksi käynnistettiin operaatio, jossa eläintensuojelusäätiöön kuuluvat pelastustyöntekijät nostivat eläimen pois kaivosta.

YouTube
YouTube

Operaatioon osallistujien hämmästykseksi loukkaantunut elefantti ei ollut ainoa eläin, joka näytti kaipaavan hoitoa, sillä myös kaksi hylättyä strutsin poikasta oli hakeutunut pelastuspaikalle. Työntekijät päättivät ottaa myös strutsit mukaansa. Loukkaantunut elefantti jouduttiin kuljettamaan villieläin safarille hoidettavaksi lentokoneella.

Pienen elefantin onneksi sen ei tarvinnut matkata yksin, sillä kaksi strutsin poikasta piti sille seuraa lennon ajan. Työntekijät kuvasivat eläinten matkustamisen videolle.

David Sheldrick Wildlife Trust vastasi pienen elefantin hoidosta hyväntekeväisyysvaroin. Wass-niminen norsu on toipunut vammoistaan ja odotettavissa on, että vielä jonain päivänä se vapautetaan safarilta luontoon, kunhan se on ensin oppinut selviytymään.