Karmaiseva pila: Idiootit heittivät sammuneen kaverin parvekkeelta

Viihdeuutiset · Stara.fi

Juovuspäissään ihmisille tulee joskus niin typeriä ideoita, että niiden vuoksi ihmisiä loukkaantuu tai jopa menehtyy. Tällaisten ihmisten ei pitäisi koskea alkoholiin edes pitkällä tikulla. Nyt verkossa julkaistulla videolla nähdään miesjoukko, joka syyllistyi idioottimaiseen kännitempaukseen.

Video on artikkelin julkaisemisen jälkeen poistettu.

YouTube
YouTube

Kanadassa kuvatulla videolla ryhmä australialaisia miehiä kantoi nimittäin sammuneen ystävänsä alppitalon toisen kerroksen parvekkeelle, josta he heittivät sammuneen kaiteen yli maassa olleeseen lumihankeen.

Tällä kertaa oli onni matkassa, sillä mies selvisi hengissä, mutta sai mahdollisesti luunmurtumia. Tilanteessa oli kuitenkin huomattavan suuri vaara esimerkiksi halvaantumiselle. Toivottavasti ensi kevään afterski-kaudella suomalaiset eivät syyllisty näin typeriin tempauksiin.