Taylor Swift pysyy sinkkuna: ”Olen oppinut selviämään yksin”

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kantripoppari Taylor Swift lähti jo nuorella iällä tavoittelemaan uraa musiikkibisneksessä Wyomissingista Hollywoodiin. 24-vuotias Taylor tunnetaan lukuisista julkkispoikaystävistään, joihin lukeutuvat muun muassa Joe Jonas, Taylor Lautner, John Mayer, Jake Gyllenhaal, Conor Kennedy ja Harry Styles.

Naisen on kerrottu tehtailevan kappaleita ihmissuhdekokemuksiensa pohjalta, mutta nyt ääni on muuttunut kellossa. Taylor Swift painottaa, että ei tarvitse käsipuoleensa ”epämääräisiä kundeja”, sillä on oppinut elämään yksin. Sinkkuelämä on opettanut hänen mukaansa hakemaan järjestystä omaan elämään ja luottamaan itseensä. Hän ei tarvitse miehiä inspiraatiokseen ja on silti tehnyt seuraavasta 1989-levystä upean.

– Olen tehnyt enemmän ajatustyötä ja itsetutkiskelua. Olen oppinut selviämään yksin ilman, että keskittyisin toisen tunteisiin tai toisen ihmisen aikatauluihin. Tämä on toiminut erittäin hyvin, Taylor Swift jutteli Esquire-lehdelle.

Äskettäin 24-vuotias laulajatar pyysi ystäväänsä Selena Gomezia rauhottumaan ja olemaan vuoden päivät sinkkuna. Siksi naisen sanomat sanat pistävät monen korvaan julkisena piikittelynä. Hän sanoikin Esquiren haastattelussa, että hänen mielestään jokaisen parikymppisen tulisi elää vuosi tai kaksi sinkkuelämää.