Uusi soitin kehitettiin – kuulostaa bänditreeneiltä

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Musiikki on rakastettavan monimuotoinen taidelaji, joka kietoo yhteen niin tunteita, ääniä, viestintää kuin taitoa. Lahjakkaat muusikot ymmärtävät musiikin laajana alueena, jossa on mahdollista hyödyntää sävelkulkuja ja rytmejä sekä ympäröiviä ääniä sopivassa suhteessa vallitsevaan hiljaisuuteen.

Jokainen tuntee ainakin yhden pöytärummuttelijan, hyräilijän tai laseja kilisyttelevän musiikkimiehen. Görkem Sen -niminen säveltaiteilija on kehittänyt uudenlaisen soittimen, jossa on ikäänkuin kaksi pitkää kieltä ja kaksi rumpua. Mies soittaa akustista instrumenttiaan jousta muistuttavalla välineellä.

Soittimen tuottama äänimaailma on jousisoitinta muistuttava, mutta kaikuu enemmän synteettisen värähtelevänä. Improvisaationa tuotettua kappaletta ei ole käsitelty jälkikäteen, vaan se on nauhoitettu kerralla videoksi ja kaiken kansan ihmeteltäväksi. Saadaankohan tällaista soitinta koskaan massatuotantoon?