Kulttielokuvasta tuttu kahvikuppibongi on nyt todellisuutta

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Vuonna 2012 ensi-iltansa saanut The Cabin in the Woods on kauhukomedia, joka yhdistelee teinikauhuun satiiria, mustaa huumoria ja yllättäviä juonenkäänteitä. Elokuva muistetaan myös Fran Kranzin esittämästä, pilven polttoon mieltyneestä hahmosta ja hänen kannettavaksi kahvimukiksi naamioidusta vesipiipustaan.

Teleskooppipampun lailla toimiva kahvikuppipiippu oli varta vasten kehitelty elokuvaa varten, eikä kyseessä siis ollut monien toiveiden vastaisesti oikea keksintö. Nyt Iron Man Design LLC -niminen yritys on kuitenkin lanseerannut todellisen kahvimukibongin, joka toimii aivan kuin elokuvassa nähtävä vesipiippu.

Cabin in the Woods -elokuvan kulttimaineesta johtuen keksintö on saanut osakseen hurjaa kysyntää. Kahvimukibongia tulee myyntiin rajoitettu erä vielä tämän vuoden aikana. Tässä siis oiva joululahjaidea erilaisia tupakka- ja luonnontuotteita harrastavalle kauhuelokuvien ystävälle.