”Wantsesteshussha!” Italialaispappa yritti lausua worcesterkastiketta

Viihdeuutiset · Annika Kela

Maailmalla tunnettu worcesterkastike on löytänyt tiensä myös italianamerikkalaisen isoisän keittiöön. Kuuluisalla maustekastikkeella on kuitenkin niin vaikea nimi, että vaari ei kykene lausumaan nimeä oikein.

Tapauksesta huvittunut lapsenlapsi on kuvannut videon kun isoisä yrittää vääntää nimeä oikein siinä onnistumatta. Vaikka nimen lausuminen tuottaa papalle vaikeuksia, ei hän turhaudu vaan kokeilee toistuvasti sanoa sitä oikein. Lopulta mies tavaa sanan osissa toivoen, että se menisi vihdoin oikein, mutta epäonnistuu silti.

Isoisä antoi lapsenlapselleen luvan laittaa videon nettiin, sillä kaikki mikä liittyy ruuanlaittoon on lähellä hänen sydäntään. Häntä ei haittaa vaikka muita naurattaa hänen tyylinsä lausua worcesterkastike. Kokkina työskennellyt isoisä on sitä mieltä, että nimi on mahdotonta lausua oikein ja hän ei varmasti ole ainoa, jolla on vaikeuksia lausua sitä.