Kanadalaisnainen synnytti Havaijilla – sairaalasta 950 000 dollarin lasku

Viihdeuutiset · Annika Kela

Kanadalainen pariskunta oli päättänyt lähteä lomalle Havajin lämpöön ennen kuin heidän lapsensa syntyy. Vaimo oli kuudennella kuulla raskaana ja lääkärin puolesta hän sai luvan matkustaa. Kaiken varalta pariskunta otti kattavan matkavakuutuksen, jotta vaimo voisi tarvittaessa käydä lomalla lääkärissä.

YouTube
YouTube

Matka Havajille sujui hyvin ja pari vietti rauhallisia lomapäiviään vailla huolia. Pariskunta oli lomaillut kaksi päivää, kun vaimo alkoi saada voimakkaita supistuksia. Lapsivedet menivät ja nainen kiidätettiin sairaalaan synnyttämään. Lapsi syntyi etuajassa, ja pikkuista hoidettiin sairaalassa kaksi kuukautta. Lapsen äitiä hoidettiin sairaalassa kuuden viikon ajan.

Kun perhe vihdoin pääsi matkustamaan kotiinsa, odotti heitä perillä järkyttävä yllätys. Vakuutusyhtiö oli lähettänyt heille kirjeen, jonka mukaan vakuutus ei korvaa sairaalakuluja Havajilla. Sairaalalasku synnytyksestä ja hoidoista oli 950.000 dollaria.

Pariskunta ei ollut uskoa laskua todeksi. Vakuutusyhtiö väitti, että naisella ollut virtsatientulehdus oli laukaissut synnytyksen etuajassa ja kieltäytyi korvaamasta laskua. Nainen on saanut lääkäriltä lausunnon, jonka mukaan virtsatientulehdus ei ole vaikuttanut siihen, että synnytys käynnistyi. Siitä huolimatta vakuutusyhtiö kieltäytyi osallistumasta sairaalakuluihin.

Perheen tulevaisuus näyttää synkältä. He ovat vararikossa vaikka he myisivät kaiken omaisuutensa. Ihmiset, jotka ovat kuulleet tapauksesta ovat lupautuneet keräämään perheelle varoja hyväntekeväisyyden avulla. Lähipiiri ja yhteisö on osallistunut myös varojen keräämiseen. Yhdysvaltain kohtuuttoman kallis terveydenhoito on ajanut perheen epätoivon partaalle.