McDonald’s-pikaruokaketjun tarinasta elokuva

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Vuonna 1940 perustettu McDonald’s on maailman toiseksi suurin pikaruokaketju. Ketjun logona toimivat kultaiset kaaret tunnetaan kaikkialla maailmassa, ja päivittäin McDonad’s -ravintoloissa vierailee yli 60 miljoonaa ihmistä.

Ravintolaketjun syntytarinasta ja historiasta on suunnitteilla The Founder -niminen elokuva. The Hollywood Reporter -lehden mukaan Robert Siegelin käsikirjoitusta on kuvailtu synkäksi, mukaansatempaavaksi draamaksi The Social Network ja There Will Be Blood -elokuvien tyyliin.

Elokuvan juoni tulee seuraamaan Mac ja Dick McDonaldin ja Ray Kroc -nimisen kauppamiehen yhteistä tarinaa pienen hampurilaisravintolan pyörittäjistä maailmanlaajuisen ketjun omistajiksi. The Founderin ohjaajaksi on kiinnitetty John Lee Hancock, jonka edellinen ohjaistyö oli Walt Disney -yhtiön historiaa valottanut Saving Mr. Banks.