Pikkutyttö suuttui hammaskeijulle: ”Ei tarvitse tulla enää!”

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Pienet lapset uskovat joulupukkiin ja hammaskeijuihin. Niihin on mukava uskoa, koska ne tuovat lahjoja, kun on ollut kiltti tai menettänyt maitohampaita. Jennifer on pettynyt hammaskeijuun syvästi ja kirjoittanut hänelle kirjeen.

Kirjeessä tyttö on kirjoittanut hammaskeijulle, että hammaskeijun ei enää tarvitse tulla, koska hän on unohtanut Jenniferin jo kaksi kertaa. Tyttö kertoo pitävänsä hampaat itsellään tästä eteenpäin. Hän kuitenkin muistuttaa kirjeen lopussa hammaskeijua käymään veljensä Miken luona, koska keiju selvästikin pitää Mikestä enemmän.

Jennifer oli julkaissut kuvan kirjeestä Reddit-sivustolla ja kertoi, että hänen isänsä oli löytänyt sen. Jennifer oli lapsena kirjoittanut kirjeen ja se on hänen mielestään vielä parempi kuin oli muistanut.

Nainen muistelee saaneensa vanhemmiltaan, eli hammaskeijulta, vastauksen kirjeeseen. Vastauksessa hammaskeiju pahoitteli tilannetta, mutta kertoi ettei hän mitenkään voinut päästä tytön huoneen poikki tyynyn luo, koska siellä oli niin sotkuista. Jennifer myöntää, että vanhemmilla oli tässä hyvää pelisilmää.