10 ärsyttävintä pariskuntien Facebook-joulupäivitystä – vältä näitä!

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Joulun vietto on monelle ihmiselle vuoden kohokohta, sillä se tarkoittaa hyvää ruokaa, aikaa perheen kanssa ja ennen kaikkea lahjoja. Yhä useampi ihminen haluaa pitää myös ystävänsä ajantasalla, joten sosiaalisessa mediassa julkaistaan päivityksiä joulunviettoa koskien.

Metro-lehti on nyt listannut aiheeseen liittyen 10 ärsyttävintä Facebook-päivitystä, joita hempeilevät pariskunnat tekevät joulupyhien aikaan. Vaikka osalle pariskunnalle onkin tyypillistä hehkuttaa rakkautta ja onnea sosiaalisessa mediassa päivittäin, lähtee touhu usein jouluna käsistä. Näitä päivityksi on siis luvassa tulevien juhlapyhien aikaan.

1. Kihlat joulupäivänä

Monen mielestä on romanttista mennä kihloihin jouluna. Facebookissa voi varautua siihen, että monelle joulun paras lahja on kihlattu ja kihlasormus.

2. Hempeilykuvat joulukoristeiden ja kynttilöiden keskellä

Työtä, aikaa ja vaivaa vaatinut jouluvalmistelu kulminoituu jouluateriaan ja sen jälkeen on aikaa hempeillä puolisonsa kanssa. Kuvissa tehdään selväksi kuinka ihana ja onnellinen joulukoti perheellä on.

3. Julkaisu, jonka mukaan maailman paras poika-/tyttöystävä on antanut maailman parhaan joululahjan. Ikinä.

Joululahjojen hehkuttaminen on melko yleistä ja siihen sortuvat muutkin kuin parisuhteessa olevat. Päivityksessä tehdään kuitenkin harvinaisen selväksi, että vain oma kulta kykenee valitsemaan lahjan yhtä täydellisesti.

4. Julkaisu, jossa poika-/tyttöystävä kirjoittaa toisen seinälle avoimen kirjeen

Päivityksessä yleensä kerrotaan parin yhteisestä ajasta, kuluneesta vuodesta, rakkauden määrästä ja voitetuista haasteista. Sen sijaan, että asiat sanottaisiin kasvotusten, kerrotaan ne mielummin Facebookissa avoimen kirjeen muodossa.

5. Kiitospuhe rakkaalle puolisolle

Päivityksessä kiitetään puolisoa kaikesta siitä, mitä hän on tehnyt toisen puolesta. Usein puolisoa kiitellään myös siitä, että haasteet on kestetty ja rakkaus kukoistaa edelleen.

6. Julkaisu, jossa perustellaan sitä, miksi vuosi 2015 tulee olemaan omistettu parisuhteelle ja onnellisuudelle

Päivityksessä usein tehdään suunnitelmia tulevaisuuden varalle ja asetetaan tavoitteita, joita parisuhteen voimin tavoitellaan. Usein päivityksessä hehkutetaan sitoutumista ja omistautumista toiseen. Viestin kirjoittaja usein toivoo, että etenkin exä näkee tämän päivityksen.

7. Julkaisu, jossa kirjoitetaan mystinen,vitsikäs ja vihjaileva viesti ”tiedät kyllä kuka” henkilölle

Jostain syystä pariskunnat luulevat, että toiset ihmiset eivät ymmärrä Facebooksissa julkaistuja piiloviestejä, vihjailuja tai sisäpiirivitsejä, joka on osoitettu nimeltä mainitsemattomalle henkilölle. Poikkeuksia toki on, mutta usein ne on osoitettu sille henkilölle, kenen kanssa viestin kirjoittaja seurustelee.

8. Julkaisu tai kuva rakkausrunosta tai elämänviisaudesta, johon oma rakas on tägätty

Tämän päivityksen kuvauksessa on usein myös omistuskirjoitus rakkaalle, jossa kerrotaan romanttisesti, kuinka runo tai elämänviisaus kertoo yksinoikeudella heistä ja heidän elämästään.

9. Kuva, jossa Facebook-käyttäjä odottelee mistelinoksan alla puolisoaan viettelevästi

Jokaisesta joulukodista ei löydy mistelinoksaa, mutta ne mistä se löytyy, on se todennäköisesti juuri tätä tarkoitusta varten hankittu. Pariskunnalla on yksi syy lisää hempeillä ja viettää joulua romanttisesti suukotellen.

10. Kuva, jossa pariskunta koristelee yhdessä joulukuusta ja nauraa

Joulukuusen koristelu ei ole monen mielestä joulun iloisinta puuhaa, mutta useat pariskunnat näyttävät löytävän siitä myös hauskan puolen. Päivityksen kuvasta käy usein ilmi, että pariskunnasta toinen hölmöilee ja toinen on sen takia ratketa naurusta.