Katie Pricen mies paljasti pettämisen syyn: ”Kaverit kuin prostituoituja”

Viihdeuutiset · Annika Kela

Povipommi Katie Pricen elämä on kokenut suuria muutoksia vuoden aikana. Tähtönen alkoi odottaa lasta aviomiehelleen Kieran Haylerille ja parin onni näytti kukoistavan. Sitten Pricelle kuitenkin selvisi, että hänen miehensä oli pettänyt häntä jo useita kertoja.

Huhut, joiden mukaan Hayler oli harrastanut seksiä Katien ystävien kanssa, osoittautuivat todeksi. Price päätti kuitenkin pysyä miehensä rinnalla ja antoi hänelle anteeksi. Povipommi katkaisi välit ystäviinsä ja keskittyi vastasyntyneen lapsensa hoitamiseen. Pariskunnan suhde alkoi voida paremmin, kun Hayler hakeutui seksiaddikteille tarkoitettuun hoitoon.

Pariskunta on hiljattain osallistunut OK! -lehden kuvauksiin ja kertonut lehdelle pettämiseen johtaneista syistä. Kieran on lehden haastattelussa kertonut, että hän oli seksiaddikti, eikä pettäminen ollut hänen hallittavissaan.

– Pettämisen syy löytyy Katien ystävistä. Hänen ystävänsä ovat kuin prostituoituja, sillä he olivat helppoja, eivätkä he kieltäytyneet harrastamasta seksiä. He pettivät Katien luottamuksen käyttällä addiktiotani hyväkseen, Kieran avautui lehdelle.

Katie on suhtautunut miehensä addiktioon ymmärtäväisesti. Nainen ei ole valmis antamaan anteeksi ystävilleen, jotka olivat olleet osapuolia pettämiseen liittyvässä skandaalissa. Lähipiirin mukaan Katie on edelleen hyvin katkera tapahtuneesta ystävilleen, mutta aviomiehelleen hän on antanut anteeksi.

#kieran you make me so happy you make me laugh all the time xxx #katieprice

Kuva, jonka Katie Price (@officialkatieprice) julkaisi