Hauska yllätys joulupöytään: Shottilasit minttukarkeista!

Viihdeuutiset · Annika Kela

Monessa perheessä juhlitaan perinteistä joulua, jolloin pöydästä löytyy vuodesta toiseen samat tutut ja turvalliset jouluherkut. Niille, jotka ovat halukkaita kokeilemana jotain uutta, on onneksi tarjolla ohjeita ja reseptejä pilvin pimein.

YouTube
YouTube

Jouluruokien tuunaaminen on hauska tapa tehdä jokaisesta joulusta erilainen. Pari ilahduttavaa erikoisuutta ruokapöydässä voisivat hyvinkin olla mansikkatontut tai piparminttukarkeista tehdyt shottilasit kermaliköörin nauttimista varten. Vaikka näitä herkkuja on suhteellisen helppo tehdä, on niiden valmistamisesta julkaistu myös opetukselliset nettivideot. Videoissa opastetaan tonttujen ja shottilasien tekemisessä.

Hauskoissa minttukarkkilaseissa on käytetty tavallisia piparminttukarkkeja. Karkit on sulatettu uunissa ja sen jälkeen lämmin karkkimassa on muotoiltu shottilasin muotoon. Jäähtyessään pienestä lasista voi nauttia vaikkapa kermalikööriä.

Pienet ja söpöt mansikkatontut ovat sopivan makea ja kevyt suupala nautittavaksi kinkkuaterioiden välissä. Mikäli läheisestä marketista ei löydy tuoreita mansikoita, voi ideaa soveltaa muihinkin hedelmiin. Mansikoiden sijaan voi pöytään kattaa eri hedelmiä pienen tonttuarmeijan muodossa. Näillä herkuilla saa joulukattaukseen pientä twistiä ja vieraat varmasti muistavat pöydän erikoisuudet.