Koira tosiaan rakastaa autoilua – ei suostu tulemaan ulos autosta

Viihdeuutiset · Annika Kela

Autoilusta nauttiva koira oli pettynyt huomatessaan, että he olivat saapuneet omistajansa kanssa määränpäähän ja oli aika poistua autosta. Matkustamista rakastava Tank ei aikonut luovuttaa, vaan kertoi omistajalleen käyttäytymisellään, että se jää autoon odottamaan seuraavaa retkeä.

YouTube
YouTube

Koiransa toimiin turhautunut omistaja kuvasi tilanteen videolle. Autossa istuva koira välttelee omistajaansa eikä suostu tulemaan autosta ulos vaikka omistaja kutsuu sitä. Aina kun omistaja lähestyi Tankia se kiipesi penkkirivin toiselle puolelle omistajaa karkuun.

Koiran hulvaton pakkomielle saa hymy huulille. Monet koirat rakastavat automatkoja, mutta Tankin innostus matkustamista kohtaan on jo omalla tasollaan. Videota katsoessa voi vain todeta, että jos omistaja antaisi luvan, Tank varmasti muuttaisi autoon asumaan pysyvästi.