Pikkupojat jahtasivat kissanpentuja – kissaemon kostoisku videolle

Viihdeuutiset · Annika Kela

Kodittoman kissaperheen rauha rikkoutui, kun nuoret pojat kiinnostuivat pienistä kissanpennuista. Yksi kaveruksista kuvasi videolle, kun kaksi muuta yrittivät ottaa pienet katukissanpennut kiinni. Osa pennuista onnistui piiloutumaan tien varteen pysäköidyn auton alle.

Yksi kissanpennuista kuitenkin erkaantui muista ja jäi kyhnöttämään tielle. Toinen nuorukaisista huomasi kissan ja alkoi jahdata pientä pentua. Sitten kissaemolla tuli mitta täyteen. Se syöksyi parkissa olevan auton alta sähisten kohti nuorukaisia.

Pelastaakseen pentunsa kissaemo hyökkäsi kynsin ja hampain toisen pojan kimppuun. Kissan temppu auttoi, sillä pojat juoksivat pelästyneinä karkuun pentujaan puolustavaa kissaa. Emo opetti pojille näyttävällä tavalla, että sen pennut kannattaa jättää suosiolla rauhaan.