Peura joutui pulaan heikoilla jäillä – miehet säntäsivät apuun

Viihdeuutiset · Annika Kela

Michiganin Charlottessa asusteleva perhe oli huomannut järven jäällä peuran. Tarkkasilmäiset perheejäsenet näkivät, että heikoille jäille vaeltanut peura oli jäänyt jumiin, eikä kyennyt liikkumaan liukkaalla jäällä eteenpäin.

Perhe soitti pelastuslaitoksen hätiin. Pelastusoperaatio oli suoritettava varoen, sillä sulanut järven jää oli heikkoa ja ohutta. Pelastajat päättivät vaeltaa rauhallisin liikkein peuran luo vetäen perässään pientä venettä, jonka kyytiin he voisivat peuran ottaa.

Rannalla ihmiset seurasivat jännittyneinä operaation edistymistä. Peura onnistuttiin pelastamaan jäältä ja vene vedettiin rantaan. Kokemuksestaan peloissaan oleva peura ei kyennyt liikkumaan vaikka se aseteltiin rantahiekalle. Hädissään oleva peura oli käyttänyt viimeiset voimansa yrittäessään pelastautua järveltä.

Hyväsydämiset pelastajat yrittivät rauhotella eläintä ja silitellä sitä. Hetken kompuroinnin jälkeen peura onnistui nousemaan jaloilleen ja jatkamaan matkaansa. Kyseisen peuran vuosi 2015 ei ollut alkanut kovin lupaavissa merkeissä, mutta toivottavasti jatko sujuu paremmin ja se osaa välttää liukkaita järven jäitä.