Perheenäiti ei uskonut silmiään – kenguru ilmestyi takapihalle Itävallassa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Pussieläimiin lukeutuvat, loikkimalla liikkuvat kengurut lukeutuvat Australian muutenkin monimuotoisista eläinlajeista tunnetuimpiin. Euroopassa kenguruihin sen sijaan törmää harvemmin, ellei sitten satu vierailemaan esimerkiksi eläintarhassa.

Itävaltalainen Gerlinde Putzinger joutui kuitenkin hieraisemaan silmiään vilkaistessaan takapihalleen tiistaina 27. tammikuuta. Lumisella pihamaalla loikki nimittäin ilmielävä kenguru. Gerlinde taltioi näyn tietenkin välittömästi kameraansa ja jakoi kuvat Facebookissa.

Anton-niminen kenguru ei suinkaan ole erehtynyt luulemaan Itävaltaa Australiaksi siitäkään huolimatta, että kahden valtion englanninkieliset nimet muistuttavat varsin paljon toisiaan. ORF-uutissivuston mukaan kenguru karkasi omistajaltaan noin pari viikkoa sitten. Antonin omistaja on sittemmin onnistunut nappaamaan kengurunsa takaisin, joten erikoiselle seikkailuille päätyneen pussieläimen tarinalla on onnellinen loppu.

Julkaisu käyttäjältä Ger Linde.