TV-uutisten säätiedotus: ”Tällä hetkellä 1 626 astetta lämmintä”

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Television suorissa lähetyksissä sattuu monesti hauskoja kommelluksia ihmisten unohtaessa, mitä seuraavaksi pitikään sanoa. Useat huvittavat tilanteet syntyvät myös tekniikan yllättävästä sekoamisesta, minkä sai kokea tällä kertaa FOX10-uutisten meteorologi Cory McCloskey.

McCloskey oli kertomassa tuttuun tapaan tulevaa säätä ja lämpötilaennusteita, kun hän huomasi kääntyessään näyttöön päin, että heidän sääkarttansa on mennyt sekaisin. Näytölle ilmestyi yllättävät lukemat, joiden mukaan lämpötilat vaihtelisivat 63 asteesta 2960 asteeseen Fahrenheitin asteikolla. Celsius-asteina Cave Creekissä oli 1.626 astetta ja Wickenburgissa 1.370 astetta.

McCloskey ottaa tilanteen haltuun ja jatkaa sään kertomista hieman eri tavalla. Hän vitsailee tietävänsä, ettei ole katsojien isä tai muutenkaan sellaisessa asemassa, että voisi kertoa mitä pitää tehdä, mutta kehottaisi ihmisiä kyllä vahvasti häipymään paikalta.