Heittoistuintemppu meni pieleen – stunttimiehen selkä murtui

Viihdeuutiset · Annika Kela

Joukko nuoria temppuilijoita oli päättänyt kuvata videolle omatekoisen heittoistuimen testaamisen. Auton turvatyynystä rakennetun istuimen testaajaksi oli valittu 19-vuotias Hari Farlie. Stunttimiehelle kävi testauksessa kömpelösti.

Turvatyynyn voimakas laukeaminen lennätti nuoren miehen kaaressa tien reunaan. Kaverukset nauroivat miehen huvittavan näköiselle ilmalennolle vaikka Farlie näytti selvästi satuttaneen selkänsä stuntissa. Harin huutaessa kivusta muut kaveruksista nauraa räkättivät nuorukaiselle.

Vasta myöhemmin kaverit huomasivat, että mies oli vakavissa kivuissa. Nuorukaiset veivät Farlien sairaalaan, jossa selvisi, että mies oli onnistunut murtamaan lannenikamansa. Temppuilija joutuu pitämään selkätukea seuraavat kolme kuukautta. Hari on kuitenkin jo päässyt kotiin. Muistona kivuliaasta ilmalennosta on Youtubessa julkaistu stunttivideo.