Andressa Urachin takapuoli huonossa kunnossa – kauneusoperaatiolla karmea tulos

Viihdeuutiset · Stara.fi

Brasiliassa toissa vuonna järjestetyssä Miss Peppu -kilpailussa kolmanneksi sijoittunut Andressa Urach on nauttinut saamastaan näkyvyydestä mediassa. Julkkistähdeksi muodostunut kaunotar on voittonsa jälkeen kiertänyt maailmaa ja hurmannut ihmisiä uhkeilla muodoillaan. Viime viikot hän on kuitenkin maannut sairaalassa.

Urach sai muutama viikko sitten vakavan tulehduksen, joka söi lihaa hänen jalastaan ja teki pohkeeseen useita syviä reikiä. Tähden jalkoihin ruiskutettu täyteaine hydrogeeli aiheutti hengenvaaran, mutta nainen onnistunut taistelemaan pahimman yli. Sittemmin Urach pääsi jo sairaalasta, mutta nyt hänet on kiidätetty sinne takaisin. Tällä kertaa naisen takapuoli on tulehtunut pahasti, ja mikäli tilannetta ei saada hallintaan, on hän jo toistamiseen hengenvaarassa lyhyen ajan sisällä.