Luokkakokous-elokuvasta tuli jättihitti – ylitti heti 100 000 katsojan rajan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Taneli Mustosen ohjaama Solar Films -elokuva Luokkakokous teki historiaa ylittämällä ensimmäisenä kotimaisena elokuvana 100.000 katsojan rajan jo avausviikonloppunaan. Elokuva tuli ensi-iltaan keskiviikkona ja sai sunnuntai-iltaan mennessä viiden päivän aikana uskomattomat 121.664 katsojaa.

Ennakoiden kanssa elokuvalla on koossa 123.393 katsojaa. Lähtöviikonloppuna elokuvaa esitettiin peräti 126 valkokankaalla eri puolilla Suomea.

– Kyseessä on suomalaisen elokuvahistorian kaikkien aikojen paras kotimaisen elokuvan avaustulos, kertoo elokuvan levitysyhtiö Nordisk Filmin myyntipäällikkö Petri Viljanen.

– Jälleen kerran näimme sen, että elokuva, joka saa yhden tähden arviot, saa viiden tähden yleisön. Saimme siis Turhapuron arviot ja Turhapuron yleisön, vastaava tuottaja Markus Selin kommentoi.

– Olemme saaneet viikonlopun aikana viestejä eri puolilta Suomea loppuunmyydyistä näytöksistä ja pitkistä jonoista pientenkin teattereiden ulkopuolella. On mahtavaa kuulla tällaista yksityisten teattereiden omistajien ilosanomaa, hehkuttaa elokuvan tuottaja Jesse Fryckman.

Luokkakokous elokuvaa tähdittävät Sami Hedberg, Aku Hirviniemi ja Jaajo Linnonmaa. Elokuvassa esiintyvät lisäksi Pirkka-Pekka Petelius, Taneli Mäkelä, Maria Sid, Satu Silvo, Lauri Tilkanen, Niina Lahtinen, Anna-Maija Tuokko, Helena Vierikko sekä monta muuta suosittua näyttelijää. Elokuva perustuu tanskalaiseen Klassefesten-elokuvaan.