Maailman vanhin reklamaatio löytyi – valituskirje 3 700 vuoden takaa

Viihdeuutiset · Annika Kela

Lontoossa sijaitsevaan British Museum -kansallismuseoon on tuotu näytille mielenkiintoinen savilaatta. Historiantutkijoiden mukaan laattaan on kaiverrettu kaupankäyntiä koskeva valitusviesti. Muinaisen Mesopotamian alueelta löydetyllä laatalla on ikää 3.750 vuotta.

Metro-lehden mukaan tutkijat ovat selvittäneet, että laatan perusteella kauppamies Nanni oli tilannut kupariyrittäjä Ea-nasirilta kupariharkkoja. Saatuaan harkot oli Nanni pettynyt niiden laatuun. Kauppamies oli päättänyt reklamoida tuotteista savilaatan muodossa.

Nanni oli kirjoittanut Ea-nasirille viestin, jossa luki, että hänen saamansa kauppatavara on laadutonta. Huono tavara on ollut loukkaus kauppamiehen kunniaa kohtaan. Viestistä ei käy ilmi, onko Nanni vaatinut Ea-nasirilta korvauksia. Tutkijat ovat arvelleet, että savilaatalle kirjoitettu valituskirje saattaa hyvinkin olla maailman vanhin säilynyt reklamaatio.

Mesopotamian alueelta on löydetty muitakin savilaatoille kirjoitettuja viestejä, mutta ajan saatossa ne ovat hävinneet Bagdadissa sijaitsevasta kansallismuseosta. Historiallisesti merkittävä Mesopotamian alue tunnetaan nykysin Irakina, ja osa alueesta ulottuu myös Syyrian ja Turkin rajojen sisäpuolelle.