Vaimon uskottomuus paljastui TV-ohjelmassa

Viihdeuutiset · Annika Kela

Yhdysvaltalainen Maury Show -keskusteluohjelma on puhuttanut ja kohahduttanut äskettäin esitetyllä jaksollaan. Vieraaksi oli kutsuttu valkoihoinen pariskunta, jolle oli yllättäen syntynyt tummaihoiset kaksoset.

Mies epäili vaimonsa pettäneen ja aavisteli, että hän ei ole kaksosten oikea isä. Vaimo vannoi, ettei hän ollut koskaan pettänyt miestään. Hänen mielestään siinä ei ollut mitään outoa, että heidän lapsensa olivat tummaihoisia, vaikka kummallakaan vanhemmista ei ollut tummaihoisia sukujuuria.

Vaimo kertoi televisio-ohjelmassa, että hänen aviomiehensä on lasten biologinen isä. Ohjelman juontaja Maury Povich oli saanut vanhemmilta luvan paljastaa DNA-testin tulokset televisiokatsojille. Tulokset vahvistivat aviomiehen epäilykset oikeiksi, eli hän ei ollut lasten isä.

Vaimo sai ohjelmassa hysteerisen itkukohtauksen ja väitti, että tulokset oli väärennettyjä ja ne eivät voineet pitää paikkaansa. Sen jälkeen nainen poistui lavalta itkemään sivummalle ja lopulta paljasti, että lasten oikea isä ei halua huolehtia hänestä ja lapsista. Uskomattoman pitkän ja erikoisen uskottomuusepäilyksen jälkeen aviomies sai kiistattomat todisteet. Vaimo oli jäänyt törkeästä tempustaan kiinni.