Amber Rose lähes alastomana Instagramissa – bannia tulossa?

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Amerikkalaismalli Amber Rose alkaa olla jo lähes viikottain tuttu näky rohkeista kuvista, joita hän jakaa sosiaalisessa mediassa. Tuoreissa kuvissaan tähti tuntuu jo koettelevan sitä, minkälaista materiaalia paljaasta pinnasta erittäin tarkassa Instagramissa voi julkaista.

Amber Rose jakoi Instagramissa kaksi kuvaa, joissa hän ottaa aurinkoa hiekkarannalla. Kuvissa tähdellä on päällään vain stringien alaosat ja aurinkolasit. Katso kuvat tästä ja tästä.

Vaikka varsinaiset strategiset paikat on peitetty, voisi ainakin peppukuvan kuvitella johtavan pahimmillaan jopa jäähyyn kuvapalvelusta. Instagram on nimittäin viime aikoina kiristänyt suhtautumistaan esimerkiksi paljaita takapuolia esitteleviin kuviin.

Amerikkalaismalli Amber Rose nousee aika ajoin otsikoihin näyttävän ulkomuotonsa ansiosta. Viime syksynä räppäri Wiz Khalifasta eronnut Rose on uutisten mukaan viettänyt viime kuukausina railakasta sinkkuelämää, ja hänet on yhdistetty esimerkiksi räppäri French Montanaan ja näyttelijä Nick Cannoniin.