Varusteleka iski jälleen! Näin sivalsi Mainonnan eettistä neuvostoa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suosittu suomalainen armeijatavaran erikoisliike Varusteleka on tullut tunnetuksi tavallisesta poikkeavista mainoskampanjoistaan, jotka ovat joutuneet useamman kerran myös Mainonnan eettisen neuvoston hampaisiin.

Nyt Varusteleka on lähettänyt neuvostolle jo kolmannen kerran melko tyhjentävän vastauksensa. Tällä kertaa kyseessä oli aiemminkin otsikoissa olleen ”kansanmurhabaretin” markkinointi, jonka neuvosto määritteli hyvän tavan vastaiseksi. Koko vastauksen voit lukea tästä linkistä.

Vastauksessaan Varusteleka kyseenalaistaa neuvoston päätöksen ja vihjaa, ettei neuvosto ymmärrä 2000-luvun nettiaikakauden medioiden lainalaisuuksia. Lisäksi Varusteleka kehottaa neuvostoa perustelemaan päätöksensä paremmin.

Ei vaadi suuria lahjoja tunnistaa tuotesivu satiiriksi, joten lähdetään olettamuksesta, että eettisen neuvoston kyvytkin riittävät tähän, ja neuvoston pohdittavaksi jääkin, onko satiiri jostain syystä kiellettyä kaupallisessa kontekstissa kokonaan tai tietyin ehdoin.

Tämä on näitä internet-ajan juttuja, jotka voivat olla tosi hankalia sellaiselle, joka on tottunut ajattelemaan sanomalehteä, jossa toimituksellinen sisältö ja kaupalliset mainokset ovat selkeästi eroteltuna.

Neuvoston oman uskottavuuden kannalta tällä kertaa olisi aihetta saada asiallisesti perusteltu lausunto. Päätöksistänne ei voi valittaa, joten niitä on vähän huono tehdä hutiloiden.

Taannoin Etelä-Suomen aluehallintovirasto myönsi yritykselle luvan myydä muun muassa keskiolutta. Varustelekan ensimmäiset tuotteet ovat yritykselle brändätyt Miehistö Pils ja Upseeri Ipa -oluet, joita molempia valmistaa tamperelainen Pyynikin käsityöläispanimo. Jatkossa yritys aikoo perustaa olutmyyntiään varten verkkokaupan Viroon.