Entourage-elokuvan virallinen traileri julkaistiin

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Amerikkalainen televisiosarja Entourage lopetettiin vuonna 2011 kahdeksannen tuotantokauden jälkeen. Miesporukan glamour-elämää kuvaavassa sarjassa on esiintynyt useita Hollywoodin eturivin tähtiä. Sarja saa tänä vuonna odotettua jatkoa elokuvan muodossa.

Entourage-faneja hemmotellaan nyt tulevan elokuvan virallisen trailerin muodossa. Adrian Grenierin esittämä Vincent Chase ohjaa nyt omaa esikoiselokuvaansa, jonka tuottajana Jeremy Pivenin näyttelemä Ari Gold toimii. Kuten arvata saattaa, on traileri täynnä uima-altaita, luksusjahteja ja biletystä.

Televisiosarjasta tuttujen kasvojen lisäksi Entourage-elokuvassa tullaan näkemään muun muassa Calvin Harris, Emily Ratajkowski, Tom Brady, Liam Neeson, Mark Wahlberg ja pornotähti Lilly Banks. Elokuvan ensi-ilta on Yhdysvalloissa 5. kesäkuuta 2015.